Raskaus

Raskaus on uuden elämän alku. Uuteen elämänvaiheeseen liittyy monenlaisia muutoksia. Lue, mitä raskausaikana ja sen jälkeen tapahtuu.

Raskaus on pieni ihme, joka mullistaa sekä naisen että miehen elämän. Raskaana oleminen, synnytys ja lasten kasvatus ovat jännittäviä asioita. Useimmille naisille raskaus on miellyttävä ja mieleenpainuva kokemus.

Kuinka raskaus alkaa

Raskaaksi voi tulla aina, jos siittiöitä päätyy tavalla tai toisella emättimeen esimerkiksi suoraan peniksestä, sormien kautta tai kondomin sisältä. Kun siittiöt ovat päässeet emättimeen, ne etenevät nopeasti kohtuun ja sieltä munanjohtimiin.

Muutama pisara siemennestettä muodostuu jo siinä vaiheessa, kun penis jäykistyy. Tämän vuoksi yhdynnän keskeyttäminen ja peniksen vetäminen pois emättimestä ennen siemensyöksyä ei ole tehokas ehkäisykeino.

Kuinka raskaus alkaa

Olenko raskaana?

Kuukautisten poisjääminen on yleensä ensimmäinen raskauden aiheuttamista oireista, sillä kuukautiset eivät normaalisti jatku raskauden aikana. Joskus raskauden aikana saattaa kuitenkin esiintyä tavallista niukempia ja lyhyempiä vuotoja. Jos kuukautiskierto ei ole säännöllinen, voi olla vaikea sanoa, milloin kuukautisten pitäisi alkaa. Raskaudesta voit varmistua vain tekemällä raskaustestin.

Raskaustestin voit hankkia neuvolasta, lääkäriltä tai apteekista. Testi on parasta tehdä 2–3 viikkoa suojaamattoman yhdynnän jälkeen. Tuossa ajassa hormonipitoisuudet ovat muuttuneet niin, että ne varmasti näkyvät testissä. Paras aika tehdä raskaustesti kotona on aamulla ensimmäisestä virtsasta, jolloin virtsa ei ole vielä laimentunut.

Jos epäilet olevasi raskaana, on tärkeää varmistua asiasta mahdollisimman pian. Elämäntavoissasi saattaa olla seikkoja, joita sinun tulee ottaa huomioon kehittyvän lapsen terveyden kannalta. Esimerkiksi tupakointi on lopetettava. Sovi myös aika neuvolaan raskauden seurantaa varten.

Seksuaalisuus raskausaikana ja sen jälkeen

Raskaus vaikuttaa myös seksuaalisuuteen ja parisuhteeseen. Odotusaikana on usein tarpeen laajentaa omaa käsitystään läheisyydestä ja seksuaalisuudesta.

Seksuaalisuus raskausaikana ja sen jälkeen -opas kertoo, miten raskaus vaikuttaa seksuaalisuuteen ja miten elämänmuutos voi mahdollistaa löytämään uusia puolia sekä itsestään että kumppanistaan.

- Lataa opas (pdf)

Ehkäisy raskauden jälkeen

Synnytyksen jälkeiseen raskauden ehkäisyyn vaikuttaa keskeisesti se, alkaako imetys vai ei. Imetys vähentää naisen hedelmällisyyttä, mutta jos halutaan varma raskauden ehkäisy, on syytä huolehtia luotettavasta ehkäisystä myös imetyksen aikana.

Imetysajan ehkäisymenetelmää valittaessa on huomioitava, että ehkäisyllä ei saa olla vaikutusta maidon eritykseen eikä vauvan kasvuun ja kehitykseen.

Imetysaikana sopivia ehkäisymenetelmiä ovat kondomi tai keltarauhashormonia sisältävät ehkäisyvalmisteet: hormonikierukat, minipillerit ja ehkaisykapselit sekä kuparikierukka.

Jos nainen ei imetä, yhdistelmäehkäisy voidaan aloittaa 3–6 viikon kuluttua synnytyksestä. Sitä ennen tulee käyttää ehkäisynä kondomia.

Suunnittelematon raskaus

Naisen sukukypsä aika kestää noin 35 vuotta ja raskaus voi alkaa "vahingossa" milloin tahansa tuona aikana. Tahaton raskaus voi aiheuttaa negatiivisia tunteita, jolloin on tärkeää ensin totutella ajatukseen rauhassa ja miettiä läpi kaikki vaihtoehdot. Kumppanin, perheen ja ystävien lisäksi apua voi saada useilta eri ammattilaisilta. Neuvoista huolimatta lopullisen päätöksen raskauden jatkamisesta tekee nainen itse.

Jos olet raskaana ja päätät, ettet halua jatkaa raskautta, ota yhteyttä lääkäriin. Lääkäri keskustelee kanssasi abortista eli raskaudenkeskeytyksestä. Raskaudenkeskeytys voidaan tehdä lääkityksen avulla ennen yhdeksättä raskausviikkoa tai kirurgisin keinoin tämän jälkeen. Raskaudenkeskeytys tehdään Suomessa yleensä ennen 20. raskausviikkoa. Mitä aikaisemmassa vaiheessa raskaudenkeskeytys tehdään, sitä helpompi se on.