|
Papa-koe
Gynekologisen tutkimuksen yhteydessä otetaan tarvittaessa Papa-näyte eli irtosolukoe. Kohdunkaulan alueen solut uusiutuvat vilkkaasti ja toisinaan löydetään lieviä tai vakavampia solumuutoksia. Papa-kokeen avulla tällaiset muutokset havaitaan, ennen kuin ne aiheuttavat ongelmia. Hoitamattomina vakavat solumuutokset voivat kehittyä kohdunkaulan syöväksi. Syövän kehittyminen vie yleensä vuosia ensimmäisistä solumuutoksista. Papa-kokeen avulla hoitoa vaativat muutokset löydetään varhain ja ne on helppo hoitaa ja poistaa. Näin kohdunkaulansyöpä voidaan melkein täysin estää.
Papa-näyte kohdunnapukan alueelta otetaan samalla, kun tehdään emättimen tähystys. Lääkäri ottaa solunäytteen kohdunkaulan pinnasta näyteharjan ja puulastan avulla. Toimenpide tuntuu pieneltä nipistykseltä kohdun suussa. Jos näytteenotto tuntuisi sinusta kivuliaalta, kerro siitä lääkärillesi.
Kun lääkäri on ottanut Papa-näytteen, hän sivelee solut pienelle lasilevylle. Lasilevylle lisätään ainetta, joka kiinnittää solut levyyn ja samalla auttaa soluja säilymään myöhempää tutkimusta varten. Solunäyte lähetetään laboratorioon tutkimusta varten. Näytteen solut tarkastetaan mikroskoopissa ja tutkimuksesta annetaan lausunto. Lausunnosta ilmenee, onko poikkeavia soluja löytynyt ja miten jatkossa tulee menetellä. Papa-lausunto toimitetaan lääkärillesi, jolta saat tulokset.
|
|